Tilahaku ja ohjelmiston ilmoittaminen mukaan Talvikarnevaaleille

Lahden Lasten Talvikarnevaaleja vietetään seuraavan kerran 27.1.–11.2.2018. Teemana tulevilla Talvikarnevaaleilla on Askel kohti seikkailua. Karnevaaliohjelmaa voidaan toteuttaa eri puolilla Lahtea ja muissa Päijät-Hämeen kunnissa. Lahden kaupungin kulttuuripalvelut tukevat esitystoimintaa Lahdessa tarjoamalla ohjelmanjärjestäjille veloituksetta Kansantalon Vaahterasalia (Aleksanterinkatu 26 B) ja Pikkuteatteria (Loviisankatu 8) esitystiloiksi Talvikarnevaalien aikana.

Ohjelmanjärjestäjät voivat hakea esitykselle yhden harjoitus- ja yhden esityskerran. Talvikarnevaalien ohjelmaan voi toivoa myös useampia esitystoistoja, joista perimme normaalin hinnaston mukaisen tilakorvauksen. Esiintyjät voivat kerätä pääsymaksutuloja Vaahterasalin ja Pikkuteatterin tiloissa järjestämistään esityksistä.

Pyrimme jakamaan tilojen käytön mahdollisimman tasapuolisesti esiintyjien kesken. Pyydämme ottaman huomioon, että erityisesti viikonloput ovat kysyttyjä aikoja esityksille. Arkipäivät, etenkin aamupäivät ovat hyviä ajankohtia järjestää päiväkoti- ja alakoululaisryhmille suunnattua ohjelmaa. Arki-iltaisin puolestaan perheet liikkuvat yhdessä ja tulevat seuraamaan esityksiä.

Aikaisemmin keväällä Kulttuurikeskuksen tiloista oli ensimmäinen haku. Mikäli olet hakenut tässä yhteydessä vuoroa ja saanut siitä vahvistuksen, sinun ei tarvitse tehdä hakua uudestaan. Kaikkiin tilan varanneisiin ollaan yhteydessä erikseen. Pyydämme tilavarauksia 5.11.2017 mennessä. Jaamme tilat saapuneiden hakemusten perusteella ja ilmoitamme tilanteen hakijoille 15.11.2017 mennessä.

Talvikarnevaalien ohjelmasisällön varsinainen kerääminen ja suunnittelutyö on alkanut. 

Toiveenamme on saada aikaisempien vuosien tapaan laaja yhteistyökumppaneiden joukko mukaan toteuttamaan iloista koko perheen juhlaa. Tavoitteena on, että lapset eri ikäryhmissä tulisivat huomioiduksi ohjelmistossa. Toivommekin ohjelmanjärjestäjiltä monipuolisia, innostavia ja eri taiteen aloilta tulevia esityksiä ja työpajoja. Mikäli sinulla ei ole valmista ohjelmaa, mutta haluat mukaan karnevaaliohjelmaan, voit ottaa yhteyttä ja kysyä, millaista ohjelmaa karnevaaleille voisi tarjota. Yhdessä saamme aikaan raikkaan ja monipuolisen festivaalin! Pyydämme ilmoittamaan ohjelman 5.11.2017 mennessä

 

 Tilahaun ja ohjelman ilmoittamisen voit tehdä sivuston oikeasta reunasta löytyvistä linkeistä.