Lastenkulttuurikeskus Efektin vuosittainen tarjouspyyntöhaku eri taiteen alojen kulttuurivierailuista on käynnistynyt. Efekti etsii työpajoja, esityksiä, taiteilijakäyntejä ja muita kulttuurivierailuja päijäthämäläisiin päiväkoteihin ja kouluihin.

Kulttuurivierailut toteutetaan ensisijaisesti päiväkotien ja koulujen omissa tiloissa ja ne ajoittuvat syyslukukauteen. Yhdeltä toimijalta pyritään hankkimaan 5–20 vierailukokonaisuutta.

Lisäksi pyydämme kohdennettua tarjousta lahtelaisten 7.-luokkalaisten Taidemuseokäynnin yhteydessä toteutettavista työpajoista. Taidemuseossa on 6.9.–2.12.2018 esillä Suomen Taidemaalariliiton ja Lahden Taidemuseon näyttely Tuoretta maalia. Näyttely tulee esittelemään uutta suomalaista maalaustaidetta. Pyrimme 20–60 työpajakokonaisuuden hankintaan yhdeltä toimijalta. Syyslukukauden 2018 valinnat tekee Efektin ohjausryhmä.

Efekti on kahdeksan Päijät-Hämeen kunnan alueella toimiva lastenkulttuurikeskus. Toimintaa koordinoi Lahden kaupungin kulttuuripalvelut. Efekti pyrkii toiminnallaan edistämään luovien taitojen harjoittamista sekä varmistamaan lasten säännölliset kokemukset ja elämykset taiteesta ja kulttuurista. Vuonna 2017 Efekti osti taiteen alan osaajilta 17 erilaista kulttuurivierailua. Vierailukokonaisuuksia toteutettiin yhteensä 115 ja niihin osallistui noin 12 500 lasta.

Haku on päättynyt!