Lahden Lasten Talvikarnevaalit järjestetään 41. kerran 27.1.–18.2.2024 teemalla Kummallinen talvi. Talvikarnevaalit ovat osana Kirsi Kunnas 100 -juhlavuotta, josta teeman nimikin on saanut inspiraationsa. Karnevaalit ovat ensi vuonna viikkoa normaalia pidemmät runsaan ohjelmatarjonnan vuoksi.

Talvikarnevaalit ovatkin yksi Suomen perinteikkäimmistä ja suurimmista lastenfestivaaleista. Yli kolme viikkoa kestävä lastenkulttuurin festivaali on laajan yhteistyöverkoston voimin rakennettu tapahtuma, jossa pääkohderyhmä on lapset ja nuoret niin yleisönä, osallistujina kuin esiintyjinäkin.

Talvikarnevaalit haluaa toimia laadukkaan ja lapsilähtöisen lastenkulttuurin puolestapuhujana osoittamalla omalla toiminnallaan, kuinka mielenkiintoinen, monipuolinen ja taiteellisesti korkeatasoinen lastenkulttuuriin keskittynyt festivaali voikaan olla.

Talvikarnevaalien kilpailun julistekilpailun voittaja

Lahden Lasten Talvikarnevaalien vuoden 2024 julisteen kuvituksen on toteuttanut orimattilalainen 17-vuotias Moona Honkanen.

Syksyllä kuvataiteen opinnot Kaarisillassa aloittanut Moona valmistuu v. 2026. Voittotyön inspiraationa käytettiin Kirsi Kunnaksen Kummallinen talvi -runoa. Moonalle mieluisin maalaustekniikka on akryylimaalaus, jossa taulut valmistuvat monista eri kerroksista. Hän nauttii väreistä ja niiden sekoittamisesta.

”Minulla on vanhempien lisäksi neljä sisarusta ja monta koiraa. Tykkään eläimistä tosi paljon. Olen aiemmin käynyt Jokivarren koulua ja nyt sain jatkaa opintoja parhaan ystäväni Ainon kanssa, se on ihan parasta. Matkat kouluun kuljemme yhdessä taksilla muiden oppilaiden kanssa. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja täällä Kaarisillassa on tosi kiva opiskella. Aion tulevaisuudessa jatkaa kuvataiteen parissa, koska se on tosi kivaa”, kertoo Moona iloiten. 

Kaarisilta on toiminut vuodesta 1987 alkaen erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taide- ja toimintakeskuksena. Kaarisilta tarjoaa päiväaikaista toimintaa, musiikin ja kuvallisen ilmaisun ammatillista koulutusta sekä valmentavaa koulutusta erityisopetuksena.

Julistekilpailu oli suunnattu alan opiskelijoille ja ammattilaisille. Lahden kaupungin ja Kauno ry:n edustajista koottu työryhmä valitsi voittajateoksen kilpailun aikana jätetyistä luonnoksista.

Ohjelman ilmoittaminen karnevaaleille on parhaillaan käynnissä

Karnevaaliohjelmistoa kerätään parhaillaan. Esityksen tiedot toivotaan ilmoitettavan mahdollisimman pian verkkosivuilla www.talvikarnevaalit.fi / ohjelman ilmoittaminen.

Lisätietoja:
Lahden kaupunki
kulttuurituottaja
Sari Tuominen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 044 769 8649

kulttuuriasiainpäällikkö
Matti Karhos
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 387 8792

 

Suuri seikkailu web3 kuva Tommi Mattila
Lastenkulttuurikeskus Efektin syksy on
jälleen lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Perinteiset ja paljon odotetut kulttuurivierailut päiväkoteihin ja kouluihin ovat juuri käynnistyneet.
 

Kulttuurivierailut  

Efektin perustoimintaa olevat kulttuurivierailut päiväkoteihin ja kouluihin ovat startanneet. Vierailut toteutetaan pääasiallisesti päiväkodin tai koulun omissa tiloissa. Vierailut suuntautuvat kaikkiin Päijät-Hämeen kuntiin. Ohjelmistossa on esimerkiksi musiikkia, tanssia, teatteria ja kuvataidetta. Hakuja esityksille tuli kaiken kaikkiaan lähes 400 ja yhteensä maksuttomia työpaja- ja esityskokonaisuuksia oli syyslukukaudelle jaettavana 100 kpl. Tänä vuonna kulttuurivierailuja on toteuttamassa 15 ammattitaiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Lastenkulttuurikeskus Efektin toimintaa koordinoi Lahden kaupungin kulttuuripalvelut, ja rahoituksesta vastaavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä toiminnassa mukana olevat kunnat. 

Tule tutustumaan kulttuurivierailuihin Päijät-Hämeessä  

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan Efektin kulttuurivierailuihin. Kulttuurivierailuja toteutetaan aina joulukuulle asti. Aikataulutietoja voi pyytää kulttuurituottaja Sari Tuomiselta.  

Kulttuurivierailujen ohjelmisto: Ohjelmisto 2023 (phlastenkulttuuri.fi) 

Perusopetuksen kulttuuriohjelmalla 15. lukuvuosi – yhteistyötä Efektin kanssa 10. vuotta

Meneillään oleva lukuvuosi on Lahden kaupungin perusopetuksen kulttuuriohjelman 15. lukuvuosi. Yhteistyötä Lastenkulttuurikeskus Efektin kanssa tehdään jo 10. vuotta. Yhteistyön myötä Sinfonia Lahden syyskuun lopussa olleissa Orkesteri soikoon! -konserteissa oli lahtelaisten 2.-luokkalaisten lisäksi kakkosluokkien oppilaita myös kaikista muista Päijät-Hämeen kunnista eli Asikkalasta, Hartolasta, Heinolasta, Hollolasta, Iitistä, Kärkölästä, Orimattilasta, Padasjoelta ja Sysmästä. Toinen yhteinen konsertti vuosittain järjestetään 6.-luokkalaisille. Tähän saakka näihin koululaiskonsertteihin on lahtelaisten noin 25 000 oppilaan lisäksi osallistunut yhteensä lähes 14 000 koululaista muista Efektin toiminnan piirissä olevista kunnista.   

Kuva: Tommi Mattila


Lisätietoja:

Matti Karhos, Lastenkulttuurikeskus Efekti 
p. 050 387 8792, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sari Tuominen, Lastenkulttuurikeskus Efekti
p. 044 769 8649, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Susanna Koponen, perusopetuksen kulttuuriohjelma 
p. 050 398 5775, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Lastenkulttuurikeskus Efekti tarjoaa maksuttomia kulttuurivierailuja Päijät-Hämeen kuntiin. Mukana ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Syksyn ohjelmistossa on kulttuurivierailuja eri taiteen aloilta sanataiteesta teatteriin ja sirkuksesta musiikkiin. Tänä vuonna mukaan valikoitui 15 ammattitaiteilijaa tai taiteilijaryhmää.

Koulut ja päiväkodit voivat nyt hakea vierailuja sähköisellä hakulomakkeella ke 30.8. –pe 15.9.2023. Viikkojen 38–39 aikana päiväkodit ja koulut saavat tiedon, ovatko he saaneet hakemansa esityksen.

Kulttuurivierailujen ohjelmisto ja hakuohjeet ovat seuraavan linkin takana:
Ohjelmisto 2023 (phlastenkulttuuri.fi)

Efekti tukee lasten taide- ja kulttuurikasvatusta

Lastenkulttuurikeskus Efekti kattaa koko Päijät-Hämeen. Efektin kautta järjestetään kulttuuritoimintaa alueen päiväkoteihin ja kouluihin. Tänä syksynä vierailuja on jo odotettu ja niitä onkin tarjolla yhteensä 100, joita toteutetaan jokaisessa Päijät-Hämeen kunnassa.

Lahden kaupungin kulttuuripalvelut koordinoivat Efektin toimintaa yhteistyössä ohjausryhmän kanssa. Rahoituksesta vastaavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä toiminnassa mukana olevat kunnat. Lastenkulttuurikeskus Efekti on Suomen Lastenkulttuurikeskusten liiton jäsen.

Efektin perustoimintaa ovat alusta alkaen olleet kouluille ja päiväkodeille tarjotut maksuttomat kulttuurivierailut, jotka tukevat lasten ja nuorten taide- ja kulttuurikasvatusta.

Lisätietoja:
Lahden kaupunki
kulttuuriasiainpäällikkö
Matti Karhos
p. 050 387 8792
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

kulttuurituottaja
Sari Tuominen
p. 044 769 8649
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.