Kun olet saanut tiedon ryhmällesi varatusta kulttuurivierailusta, voit jäädä odottamaan vierailun toteuttajan yhteydenottoa. Sovi vierailun toteuttajan kanssa sopiva aikataulu vierailukokonaisuudelle. Varaudu itse olemaan läsnä koko kulttuurivierailun ajan. Läsnäolosi vierailun aikana on välttämätöntä, etkä siis saa jättää ohjaajaa yksin ryhmän kanssa. Vierailu voi parhaimmillaan avata myös sinulle uusia työskentelytapoja, lähestymistapoja ja näkökulmia työhön.
Kerro ryhmällesi tulevasta kulttuurivierailusta. Valmistautukaa vierailuun sen toteuttajan toivomalla tavalla. On hyvä myös tiedottaa muille opettajille tai ryhmänohjaajille kouluun tai päiväkotiin tulevasta työpajasta.
Ennen vierailun alkua keskustele vierailun toteuttajan kanssa hänen toiveistaan ja tarpeistaan. Varmistukaa siitä, että teillä on samansuuntainen näkemys vierailukokonaisuuden sisällöstä ja siitä, miten paja toteutetaan sekä miten opettajan ja pajan ohjaajan roolit tukevat toisiaan. Kerro pajaohjaajalle mahdollisista toiveistasi ja pyydä tarvittaessa lisätietoa vierailun sisällöstä, tarpeista, käytettävistä materiaaleista ja työskentelytavoista. Kerro vierailukokonaisuuden toteuttajalle, mikäli ryhmässäsi on erityishuomiota vaativia lapsia, jotta heidät voidaan huomioida.
Vierailukokonaisuuden päätyttyä on hyvä käyttää hetki purkamiseen vierailijan kanssa. Voitte pohtia, millaisia asioita vierailun aikana tuli koettua ja opittua. Menikö kaikki sovitusti vai jäikö jotain puuttumaan? Täytä vierailun jälkeen sivuiltamme löytyvä palautelomake. Palautteesi on meille tärkeää, sillä sen avulla voimme kehittää toimintaamme!
Kulttuurivierailun toteuttava taiteilija on oman alansa asiantuntija ja hänen lähestymistapansa tehtäviin saattaa olla erilainen verrattuna koulun tai päiväkodin arkeen. Nauttikaa uusista näkökulmista ja tavoista lähestyä asioita taiteen keinoin. Antoisia hetkiä kulttuurivierailujen parissa!